sunnuntai 2. joulukuuta 2018

.....pliis loma ala jo



Ihanaa joulukuuta kaikille niille jotka tät'mun blogia vielä lukee. Tosiaan pidin aikasta piiitkän taon vaikkei oikein ollut tarkoitus. Aika vaan hurahti kaikkeen muuhun eikä syysaika oo ollut kovin otollista kuvausaikaa mulle, kun koko ajan on hämärää ja hirveesti koulujutskia jne. Joulukalenteria en aio ees yrittää blogiin tehdä, koska vapaa-aika tulee menemään muuhun. Postailen muutenkin epämääräisesti silloin kun siltä tuntuu.
Syksyllä kuvasin elokuun jälkeen kerran enkä tiiä missä välissä ne otokset pulipeista laitan tänne. Nukke tilanne on kasvanut parilla ja muutaman olen myös muokannut, joista kirppikseltä löydetty Glamora on yksi.





 


 Glamora, jonka kasvojen kanssa innostuin glitteristä, jota löytyy myös polvista ja käsistä. Glamora on EAH-Apple Snow White (pyjamaversio?).







keskiviikko 29. elokuuta 2018

Time=limited edition

Moikka! Lukio on alkanut kiireisenä ja stressaavana eikä vähällä vapaa ajalla tule treenin lisäksi kuin useinmiten katsottua Youtubea. Marvelin S.h.i.e.l.d-sarjan loistava eka kausi on viihdyttänyt useampana iltana, silloin kun sille on elämää jäänyt multa. Päivät venyy pitkiksi, eikä kesälläkään tullut kuvailtua monesti. Tässä jotain vanhoja kuvia Maresista ties milloin otettuja.















sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Uusi nukketalo valmis!

 Tätä oon väsänny koko kesän...eli välillä useamman päivän ja toisinaan en pariin viikkoon. Talo on kolmikerroksinen ja pahvista. Ulkopuolelta joka seinä eri värillä. Käytin kasveihin kaikki muovikukat jne. jotka löysin kaapista.
 Ikkunoitten puitteet päällystin paperilla, jotta pahvi ei näkyis. Seinillä on myös helmiä.
 Katolla sieniä, antenni ja "tiilet" päällekkäin liimattuja paperin paloja..meni kolmisen tuntia.







Sisäpuolelta. Talo ei oo vinos vaan kuva. Huoneet kaksi makkaria ja keittiö-olohuone
 Ullakko huone

 Olohuone-keittiö, jonka lattia on rikkinäisiä DVD-levyjä.
 Seinillä olevat julisteet löysin useiden DVD-koteloiden availun seurauksena samoin kuin alakerran ja tv:n kuvat.
 ilmastointilaite
 Sain käytettyä paljon laatikoissa lojuneita tavaroita sisustaessani.


 Alakerran makkari

 Seinään on liimattu askartelu tähtiä